Annika Tammela

Opettaja, tutkija & muusikko

Olen Annika Tammela

Päätyökseni toimin musiikkitieteen yliopistonopettajana Jyväskylän yliopistossa. Opetan muun muassa musiikinteorian perusteita, musiikki- ja kulttuurialan asiantuntemusta sekä eurooppalaista taidemusiikkia huomioiden kunkin aikakauden yhteiskunnallis-poliittiset ja kulttuuriset kontekstit. Ohjaan musiikin opinnäytetöitä ja annan opinto-ohjausta opintojensa alkuvaiheessa oleville musiikkitieteen opiskelijoille.

Tutkijana minua kiinnostavat taiteen ja kulttuurin yhteydet ihmisen hyvinvointiin, erityisesti kulttuurinen vanhustyö, sekä suomalainen yhteislaulukulttuuri.

Luennoin yliopiston ulkopuolella erilaisissa tilaisuuksissa musiikin merkityksistä ihmisten arjen hyvinvoinnille. Ikääntyneille suunnatuilla luennoilla on aina mukana yhteislaulua!

Kaipaatko laulattajaa tai esiintyjää?

Toimin laulajana, muusikkona ja yhteislaulujen säestäjänä erilaisissa tilaisuuksissa. 

Jos tarvitset ammattitaitoista muusikkoa juhliisi esiintymään tai laulattamaan yhteislauluja esimerkiksi palvelukodissa, ota yhteyttä!

Soitinvalikoimaani kuuluvat piano, viulu, alttoviulu, kitara, ukulele ja viisikielinen kantele.

Haluatko soitto- tai laulutunteja?

  • Opetan soittoa, laulua ja musiikin teorian alkeita ilon kautta ja matalalla kynnyksellä!
  • Aloittelijoille soitinvalikoimassa piano, viulu, kitara, ukulele & laulu
  • Jo jonkin verran harrastaneille piano (pop/kevyt) & viulu (pop/kevyt/kansanmusiikki)

Kiinnostuitko? Klikkaa alta opettajaprofiiliini ja lue lisää!

Sivusto © Annika Tammela 2023
Powered by Webnode
Create your website for free! This website was made with Webnode. Create your own for free today! Get started